Penkkaritunnelmaa ja wanhojen juhlahumua

Viime viikolla lukioissa ympäri Suomen tapahtui paljon ja niin myös meidänkin lukiossamme. Torstaina oli penkkareiden aika ja koulumme abit juhlivat sitä Disney-teemalla. Niin ikään käytävillä vilisi hahmoja kaikista mahdollisista Disney-elokuvista. Torstaipäivän aamu alkoi Abishow:lla, jossa lukiomme opettajat laittoivat itsensä likoamaan erilaisissa tehtävissä. Lavalla nähtiin muun muassa ruotsin ja venäjän opettajan räppäämistä ja äidinkielen ja englannin opettajan tanssimista. Abishown jälkeen ykköset siivosivat koulumme käytäviltä lehtisilpun ja ”koristeet”, joilla abit olivat edellisenä iltana sotkeneet aulatilat. Tämän jälkeen siirryttiin katsomaan abivideota, jossa seikkailtiin kuvitteellisesti Pietarissa. Puolenpäivän aikaan abit lähtivätkin jo perinteiselle penkkariajelulle ja heittelivät lavalta karkkeja muille. Perjantaina he lähtivät juhlistamaan koulun loppumista risteilylle Turusta Tukholmaan.

Kuvia penkkareista

 

Kun abit olivat jättäneet koulun, oli estradi vapaa uusille koulumme vanhoille. Perjantaina koulumme juhlasali olikin jo aivan toisen näköinen kuin torstaina, sillä sali oli koristeltu vanhojen tansseja varten. Perjantaina koulumme käytävillä näkyi siis toinen toistaan hienompia mekkoja ja tyylikkäitä pukuja. Vanhat nostivat maljat aamulla kymmenen aikaan juhlasalissa, minkä jälkeen he tanssivat ysiluokkalaisille ja muille lukiolaisille. Päivällä he menivät tanssimaan Kosken Sykkeelle, jossa myös alakoululaiset pääsivät nauttimaan tästä pukuloistosta. Sen jälkeen olikin aika huilata hetki, sillä illalla koulumme vanhimmat palasivat lukiolle iltajuhlaan, johon oli kutsuttu tanssijoiden lähipiiriä seuraamaan tanssin pyörteitä.

Kuvaesitys vanhojen tansseista

Mouhijärveläisten tutustuminen lukioomme

 

Mouhijärveläisten lukioesittelyä kuva
Kakkosluokkalaiset lukiomme tuutorit kertomassa Mouhijärveläisille lukiostamme.

Tällä viikolla joukko ysiluokkalaisia Mouhijärveltä saapui tutustumaan lukioomme. He saivat viettää mukavan päivän luonamme ja tutustua paikkoihin. Heitä kierrätettiin ympäri koulua ja kerrottiin opiskelusta täällä.  Toivottavasti mahdollisimman moni heistä innostui koulumme FES ON JES-hengestä ja päättää suunnata myös ensi syksynä kulkunsa FESsin ovista sisään! 🙂

 

Joulukirkko

Tänään 22.12. pidettiin Hämeenkyrön kirkossa joululaulu tilaisuus, jossa sai rauhoittua ja valmistautua joulunviettoon 🙂

IMG_6694

Kirkko oli aivan täynnä miltei jokaista penkkiä myöten. 🙂

IMG_6699

Kirkossa oli myös esiintymässä Heavenly House Band, joka soitti ja esitti joululauluja.

 

Nyt sitten vain akkuja lataamaan joululomalle! Ensi vuonna palataan opintojen pariin. Hyvää joulua kaikille! ❤ 

Studia-messut

Keskiviikkona 29.11. lukiomme abit suuntasivat kohti Helsingin messukeskusta Studia-messuille. Monet abit saivat uutta ja oleellista tietoa tulevaisuuden opiskelumahdollisuuksista, joihin tarttua lukion jälkeen. Väkeä messuilla oli paljon, mikä hieman haittasi kiertelemistä ja tutustumista tarkemmin joihinkin esittely pisteisiin, mutta kaikkein tärkein tieto saatiin kuitenkin irti.

Päivä kului nopeasti messuilla ja oli kivaa, mutta kaikkein tärkeimpänä kuitenkin kaikki uusi tieto tulevaisuutta ajatellen! 🙂

Halloween

HALLOWEEN

Perjantaina 27.10 vietimme koululla Halloweenia. Pukeutuneille oli tuvassa tarjolla Halloween aiheisia herkkuja, joita sai käydä napsimassa. Harva kuitenkin oli pukeutunut, jolloin pukeutuneille jäi enemmän herkkuja syötäväksi 😉 Päivän päätteeksi myös kaksi parasta pukeutujaa palkittiin leffalipuin 🙂

Kuvassa on abeja pukeutuneina zombeiksi ja klovneiksi. Kokeile, tunnistatko keitä kuvassa on? 🙂

Alarivissä vasemmalta oikealle: Silja, Anita, Eeva ja Evita. Ylärivissä vasemmalta oikealle: Valtteri, Lotta, Antti ja Juuso.

Arvasitko oikein nämä kuvan pukeutuneet henkilöt? 🙂

Mitalikahvit

Keskiviikkona 13.9. koulun ruokalassa oli tarjolla kakkua ja kahvia koulun tuoreille mestareille! Tilaisuudessa oli mukana joukkueellinen tyttöjä, jotka voittivat Koulu Liikuntaliiton mestaruuden pesäpallosta. Yläasteen puolelta oli mukana kaksi  nuortamiestä, Taavi Leppänen ja Aleksi Savolainen. Taavi oli voittanut kesällä SM-kultaa ikäistensä poikien 100-metrin juoksusta ja Aleksi puolestaan SM-kultaa 5-ottelusta. Rehtori Taina Salonen aloitti tilaisuuden pitämällä pienen puheen mitalisteille, jonka jälkeen päästiin kakun kimppuun. Myös UutisOivan toimittaja oli saapunut paikalle tekemään juttua paikallislehteen. 🙂

Loistavaa FES ja yhtäri! Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! 🙂

Kunnanjohtajan vierailu lukiossamme

IMG_1076.JPGTiistaina 5.9 kunnanjohtajamme Antero Alenius vieraili lukiossamme ja kertoi Hämeenkyrön kunnan kuntastrategiasta. Heti alkuun kunnanjohtaja kertoi olevansa hyvin iloinen päästessään puhumaan meille ja keskustelemaan kanssamme. Saimmekin paljon hyödyllistä tietoa Hämeenkyrön kunnan kuntastrategiasta. Kunnanjohtaja käsitteli myös meiltä hänelle tulleita kysymyksiä ja vastasi kaikkiin perusteellisesti. Myös auditoriossa osa opiskelijoista innostuivat asettamaan tiukkoja kysymyksiä, joissa riitti pohdittavaa. 🙂

Penkkarit ja Wanhat

Penkkarit ja Wanhat ovat nyt ohi ja kakkoset ovat ottaneet paikkansa koulun vanhimpina.

cropped-img_504512.jpg    img_5193

 

 

16.2. Aamu alkoi Abien suunnittelemalla Abishowlla, jossa perinteen mukaan lukion opettajat ovat avainasemassa. Kuitenkin ensin jokaisen oli raivattava tiensä saliin, sillä lukion aula oli täynnä paperisilppua ja ilmapalloja. Ala-aulan pöytäkin oli löytänyt paikkansa seinään teipattuna. Abishown jälkeen ykköset pääsivät siivoushommiin ennen Abivideon julkistamista. Pian Abivideon jälkeen Abit pakkautuivat kuorma-auton lavalle karkkiensa kera ja lähtivät ajelulle.

img_5371    Tästä pääset katsomaan rehtori Taina Salosen tekemän muiston Wanhoista.

17.2. Aamu alkoi maljojen nostolla Wanhojen, koulun uusien vanhojen kunniaksi! Sen jälkeen Wanhat tanssivat lukion ykkösille sekä yläkoulun vanhimmille, jotka myös pääsivät tanssilattialle Cicapon merkeissä. Puolelta päivin Wanhat siirtyivät Kosken Sykkeelle tanssimaan alakoululaisille, ja katsomo olikin aivan täynnä vanhempia. Tanssien lopuksi myös kuudesluokkalaiset pääsivät tanssimaan myös Cicapon Wanhojen kanssa. Suurin osa Wanhoista lähti koteihin pitämään taukoa tansseista, mutta osa meni vielä ilahduttamaan vanhainkodin väkeä muutamalla tanssilla. Illalla Wanhat ja kutsuvieraat kokoontuivat lukiolle iltajuhlaan. Aluksi oli kahvitarjoilu, jonka jälkeen koitti päivän pääesiintyminen. Tanssien välissä osa Wanhoista pääsi estradille esittämään musiikkiesityksensä. Tällä kertaa Cicapoon haettiin tanssipari juhlavieraiden joukosta. Viimeiseksi nähtiin upea, Wanhojen itse suunnittelema oma tanssi. Illan päätteeksi juhlakansaa tanssitti opetrio.

Viimeisiä viedään!

Maanantaina 23.1. lukiomme ihanat abit olivat viimeistä virallista päivää opiskelemassa. Pukeutuminen oli sen mukaista, oli upeita mekkoja ja tyylikkäitä pukuja! Abeja kohdeltiin erityisen hyvin. Penkkarit ja kirjoitukset ovat abeilla pian edessä, mutta myös lukion kakkosilla koittaa pian koulun ”herruus” sekä vanhojen tanssit! 🙂